Tarinaseinä: seinämaalauksen idea tulee tilaajan elämästä

Ensimmäinen kysymys oli, että minkälaisia ne sun seinämaalaukset oikein ovat. Vastasin teknisen tyylin kautta: no se on periaatteessa sellaista huonosti maalattua seinäpintaa, että telan jäljet ja maalin paksuuden vaihtelut näkyvät.

Huonosti maalatut seinät, siis. Hyvä läppä ehkä, mutta ei oikein avaa sisältöä. Mistä tässä jutussa oikeasti on kysymys?

Siitä, että tulkitsen ihmisten, siis minun asiakkaiden, tarinoita heidän seinilleen heidän kanssaan sovitulla tavalla. En ole mystinen taiteilijahahmo, joka vetää oman visionsa sinun olohuoneeseesi ilman reklamointimahdollisuutta. Tykkään taannoin kuulemastani ajatuksesta, että toimintatapaani ja maalauksiani voi verrata tatuointeihin: niitä voi ulkopuolinen katsoa pelkästään koristuksina, mutta lähempää tarkastellen ne kuljettavat tilaajansa tarinaa. Siksi kutsun niitä myös tarinaseiniksi.

Jos aloitamme yhteisen projektin, minua kiinnostaa se, mikä sinua kiinnostaa. Keskustelujen/haastattelun kautta kasataan pääteemat ja -aiheet, joista maalaus rakentuu. Sivulauseista yritän kaivaa ne yksityiskohdat, joista kuva- ja tekstisisällön hauskat pikkujutut ja kokonaisuuden sielu syntyvät. Tästä kaikesta teen idealuonnoksen, josta muokataan yhdessä pallottelemalla mieluinen.

Olen koostanut tähän artikkeliin asioita, joita toteutuneiden maalausten ostajat ovat prosessista sanoneet.

“Se todella on meidän seinämme”

SeinämaalausMarilyn_quote_huonostimaalatut

“Olohuoneen iso valkoinen seinä selvästi kaipasi jotain ja mietimme läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja; teemmekö siihen itse jonkun kollaasin, taidelainaamo, tapetti? En sopinut aloitustapaamista ihan lähipäiville, koska halusin pelata aikaa ja keksiä jonkun upean idean, mitä Iikka voisi ruveta seinän kanssa toteuttamaan. Kun sovittu päivä koitti, meillä ei kuitenkaan ollut oikeastaan minkäänlaista konkreettista ajatusta, mitä siihen haluamme. Keitimme kahvit ja Iikka otti kynän ja paperia esille. Ainoa asia, mikä meille oli selkeä, oli värimaailma. Sitten aloimme käymään läpi asioita mistä pidämme. Niitä tuli jonkun verran ja ajattelin, ettei näin sekalaisista asioista voi saada mitään järkevää kasaan. Kuitenkin jo seuraavana aamuna saimme ensimmäisen luonnoksen ja siitä näki heti, että se todella on meidän seinämme. Seuraavien päivien aikana tehtiin pieniä säätöjä suuntaan ja toiseen ja aika pian suunnitelma oli valmis. Tähän asti kaikki oli ollut ilmaista ja nyt sovimme hinnan ja aikataulun.” – Satu

Satun ja Joonan omakotitalon olohuoneeseen syntyi suuri harmaataustainen seinämaalaus.

“Värit tuntuvat nappivalinnoilta”

Riihimäki_quote_huonostimaalatut

“Teoksen teema oli helppo päättää: siinä on kaikki meille tärkeä samassa paketissa. Oli vaikea kuvitella, että kaikki mahtuisi samaan kuvaan, mutta Iikka yhdisti ne hienosti kokonaisuudeksi. Nyt samalla seinällä on perhe, ystävät, mopo, Hercule Poirot, juna-asema, kotikaupunki Riihimäki sekä tietysti kissamme Pöystilä. Seinän värit oli yllättävät! Meillä ei ollut värien suhteen toiveita, mutta näihin tuskin oltaisiin päädytty itse. Nyt ne tuntuvat aivan nappivalinnoilta ja ne varmasti laajenevat tavalla tai toisella käyttöön muuallakin asunnossa. Oli mahtava seurata teoksen toteutusta läheltä, ja iso yllätys oli se, että lopputulos oli tismalleen sama kuin luonnoksessa. Haluttiin taideteos, joka näkyy ja vaikuttaa – ja sellainen saatiin!” – Harriet

Harrietin ja Mikaelin ruokailutilan maalaus on kaksiosainen Riksun pikajunan arvoitus.

“Yksi toivoi hevosta, neljä jotain jalkapalloon viittavaa”

Elämänpuu_quote_huonostimaalatut
Kuva: LiuLii – Photo and Story

“Sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa meidän perheen aikuisten katse oli osunut Huonosti maalattuihin seiniin ja saanut lämpimän hymyn aikaan. Iikan seinät olivat niin omintakeisia ja ihanan erikoisia, että ne houkuttelivat ajattelemaan, että mitäs jos meillekin… Kliseistä, mutta sanonpa kuitenkin, siitä se ajatus sitten lähti. Ensimmäinen asia oli se, että halusimme teokseen jotain henkilökohtaista, joka on meille tärkeintä. Näinpä perheen neljä lasta pääsivät teoksessa paraatipaikalle. Jokainen perheenjäsen sai myös ideoida jotain omaa: yksi toivoi hevosta, neljä jotain jalkapalloon viittaavaa. Minä kävin Afrikassa juuri ennen muuttoa. Matka oli monin tavoin vaikuttava ja sydämeen jäi baobabin muotoinen jälki. Apinanleipäpuu eli Elämän puu pääsikin monin tavoin koristamaan itse seinämaalausta. Suunnitteluprosessi oli vaivaton, helppo ja varsin hauska asiakkaan silmin. Ilahduimme Iikan tehokkuudesta ja tavasta synnyttää jotain meidän sanoittamaa. Tuottamamme puhetulva sai Iikan tekemään selkeän kokonaisuuden, johon ihastuimme ja jota yhä ihastelemme vieraita myöten. Seinä herättää vieraissa aina keskustelua ja siitä on ilo puhua. Tosin perheen 5-vuotias kyseli jo, että milloin Iikka tulee maalaaman tuon seinän takaisin harmaaksi.” – Anne

Annen, Ilkan ja neljän lapsen olohuoneen maalaaminen synnytti Elämänpuun.

 

One thought on “Tarinaseinä: seinämaalauksen idea tulee tilaajan elämästä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s