Seinämaalaus lapsiperheen kotiin Jyväskylässä. Kahden pienen lapsen vanhemmat Inka ja Kimmo halusivat vierashuoneensa (tai vaihtoehtoisen version mukaan ompeluhuoneen) seinälle kiinnostavan tehoste-elementin.
“Me haluttiin vierashuoneen päätyseinään hieman jotain elävämpää ja tasaisempaa kuin pelkkä tasainen maalipinta. Aluksi mietittiin tehostetapettia, mutta niistä mikään ei oikein sytyttänyt. Sitten muistimme nähneemme yhden Iikan maalaaman tehosteseinän ja kysyimme, josko mies tekisi meidänkin kotiin sellaisen”, Kimmo muistelee.
No mieshän teki. Kimmon ja Inkan koti sijaitsee paritalossa, männikköisessä kangasmaastossa korkean mäen laella. Toiveena oli, että tehosteseinässä näkyisi alueen luonto sekä perheen harrastuksia: ompeleminen, lastipyörä, musiikki. Kokonaisuutena sain sisällön suhteen hyvinkin vapaat kädet. Elementtejä kaivettiinkin sitten muun muassa perheen pojan 2-vuotiaana tekemistä rock-lyriikoista.
“Meistä oli ilahduttavaa, kuinka vaivattomasti seinä syntyi: heittelimme muutaman idean sekä toiveen värimaailmasta ja Iikka hoiti loput. Lopputulos on erittäin persoonallinen, meille läheisistä asioista koostuva tarinallinen seinä. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä seinään ja siihen miten se tuo muistoja elämästämme keskelle arkea”, Kimmo kiittelee – ja vielä käskemättä.
Ylimääräisenä yllätyselementtinä seinässä toimii tyyliin sopiva, lapsekas silhuettivedos Inkan ja Kimmon hääkuvasta, jossa oleellisena osana on keltainen sateenvarjo.
Noin 210cm leveää seinää maalattiin jadenvihreän pohjan tekeminen mukaan lukien neljänä päivänä. Keskeiset värit olivat perheen itsensä valitsemat, ja he myös maalasivat pohjavärin itse.