Itämeri omakotitalon olohuoneessa

Seinämaalaus_olohuone_itämeri
Seinämaalaus omakotitalon olohuoneessa, Espoo. Kuva: Soluna Image

Suurikokoinen seinämaalaus Espoossa sijaitsevan omakotitalon olohuoneeseen. Katja ja Tommi rakensivat perheelleen omakotitalon Espoon Rastaalaan vuonna 2010. Olohuoneessa on suuri, osittain kahden kerroksen korkuinen seinä, jolle oli alkujaan tarkoitus maalata tehosteväri tai hankkia suurikokoinen taulu. Lapsiperheen arki on kuitenkin hektistä. Yhdeksän vuotta myöhemmin suuri seinä oli yhä valkoinen.

“Jotenkin se sitten vain jäi. Nähtiin sun kuvia ja seurailtiin Huonosti maalattuja seiniä somessa ja alettiin jossain kohtaa miettiä voisiko meille sopia tuommoinen seinämaalaus”, Katja taustoittaa.

Hän otti yhteyttä, ja minä luonnollisesti innostuin ajatuksesta. Kyseessä on upea, valoisa tila, jonka ikkunatason yläpuolelle maalaus haluttiin. Aihepiiri oli melkein alusta saakka selvä: Itämeri.

“Meri on koko meidän perheelle tosi tärkeä elementti. Vietetään veneellä tosi iso osa vapaa-ajasta kesäisin. Siksi haluttiin saada sitä tunnelmaa myös kotiin.”

Kodista oman näköinen

Varsinainen työskentely alkoi kahvista, kuten yleensä. Istuimme Katjan ja Tommin kanssa alas keskustelemaan maalauksen sisällöstä ja värimaailmasta. Itämerellinen tunnelma, auringonnousu, saariston tärkeät paikat ja rakas Eppu-koira olivat tärkeimpiä. Luonnosteluvaiheesta tuli mutkaton.

“Todella hyvin sait heti kiinni siitä mitä me haettiin. Luonnos saatiin aivan odottamattoman nopeasti eikä se vaatinut juuri mitään muutoksia. Tosi hyvä fiilis jäi, selkeä ja yksinkertainen matalan kynnyksen protokolla”, Katja kiittelee.

Hyvä niin.

Kun seinämaalauksen hinta ja kuvan idea oli sovittu, jäi jäljelle enää tekeminen. Itse tehosteseinän maalaaminen tapahtui rakennustelineiden avulla kahdessa päivässä. Tämän tyyppisessä toiminnassa protokollan selkeys ja nopeus ovat kuitenkin toissijaisia juttuja, lopputulos ratkaisee. Onneksi sekin on ollut ilmeisen toimiva.

“Paljon aiempaa enemmän tulee valittua istuskelupaikaksi olohuoneen sohva, jotta voi katsella seinää. Tuo seinä on tehnyt kodistamme meidän näköisen ja kodikkaan.”

Seinämaalaus_olohuone_Itämeri
Kuva: Soluna Image
Seinämaalaus_Itämeri_omakotitalo
Kuva: Soluna Image
Seinämaalaus_yksityiskohta_Itämeri
Kuva: Soluna Image

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s